Kelan toiminta

Tässä on lista Kelassa käsitellyistä ja kesken olevista asioista. Yhteistä niille on se että asioiden käsittely on tavalla tai toisella ollut lain vastaista ja osa on sellaisia asioita joita ei ole käsitelty ollenkaan. On pieni osa asioita joiden käsittely on ollut lain mukaista.

Kyse on siitä, kuinka paljon virkamies saa erehtyä lain sisällöstä ilman, että hän joutuu vastuuseen virkavelvollisuutensa rikkomisesta. Kyse on myös laillisuusvalvojien puuttumattomuudesta asiaan.
Harkintavallan väärinkäyttö on hallintoviranomaisen valtuuksien käyttämistä muuhun tarkoitukseen kuin mihin valtuudet on annettu. Lakiin perustumaton ja perustelematon harkintavallan käyttö on harkittua mielivaltaa.
Rikoslain 15 luvussa kerrotaan mm. seurauksista perättömistä lausumista tuomioistuimessa ja viranomaismenettelyssä.
Päivitän jatkossa tätä listaa säännöllisesti.
Uusin kohta on ylin ja siinä on suurin numero.
HUOM!!
Aijaa.com ei toimi joten sinne olevat linkitkään eivät aukea.

Tilanne 15.8.2026
2023
Apulaisoikeusasiamiehen sokeus virkamiesten perseilylle ja valehtelulle johti Onnellinen Maa sivuston perustamiseen. Paljon lisää juttuja maailman onnellisimman maan onnettomien virkanilkkien touhuista on tulossa.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita