Kuppi nurin - Ippuk nirun 

Suomen perustuslain 2§:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Hallintolain 2 luvussa on säädetty hyvän hallinnon perusteista

Lain viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1 luvun 3§:n mukaan säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Vallan väärinkäyttöön liittyy usein myös korruptiota. Korruptioon kuuluu olennaisesti puuttumattomuus ja seuraamuksettomuus. Julkisia tietoja salataan, kieltäydytään eturistiriitojen arvioinnista ja valvonnasta.

Viranomaisten kaiken toiminnan tulee perustua lakiin ja myös käytäntöjen tulee olla selkeitä, läpinäkyviä ja ennakoitavia. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan viranomainen voi käyttää toimivaltaa vain siihen tarkoitukseen, johon se on lain mukaan määritelty tai tarkoitettu käytettäväksi. Viranomainen ei saa ryhtyä edistämään muita tarkoitusperiä kuin niitä, jotka kuuluvat sen tehtäväpiiriin ja sisältyvät tapaukseen sovellettavan lain tavoitteisiin. Virkamies on kansan palvelija mutta tuo palvelusväki käyttäytyy usein todella röyhkeästi, sellaista ei tarvitse sietää eikä kenenkään pidä tanssia virkanilkkien pillin mukaan.

Kelan toiminta on ollut raakaa ja taatusti epärehellistä, jossain oikeus- ja sivistysvaltiossa ei olisi mahdollista että viranomainen toimii täysin tietoisesti laittomasti mutta maailman onnellisimmassa maassa tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Kela on pyrkinyt monella tavalla vaikeuttamaan laillisten oikeuksieni toteutumista tavoilla joita ei opeteta pyhäkoulussa eikä niitä löydy hyvän käytöksen kirjasta. Tuollainen toiminta pilaa koko virkakunnan maineen ja huonontaa yleisesti viranomaisten toiminnan oikeudenmukaisuutta ja uskottavuutta.

Näin eläkkeellä ollessa on kiva istua kiikkustuolissa ja potkia munattomia virkanilkkejä persuksille, parempi harrastus se on kun köyhien tai mummojen potkiminen joita en ole ikinä harrastanut. Kela voi ihan omilla toimillaan lopettaa harrastukseni toimimalla laillisesti mutta ei ilmeisesti niin halua tehdä ja yhtä hölmöä viranomaista on todella vaikea löytää. Huonoa tuossa on myös se että Kela kerjää harmeja ja ikävyyksiä itselleen sekä käyttää väärin viranomaisen resursseja toimimalla laittomasti. Tuo ei ole halpaa eikä lystiäkään veronmaksajille ja silti internetin keskustelupalstoilla tyhmimmät veronmaksajat taputtavat tuolle teatterille vaikka eivät näe koko esitystä.

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen sokeus virkamiesten laittomuuksille, perseilylle ja valehtelulle johti Onnellinen Maa sivuston perustamiseen. Paljon lisää juttuja maailman onnellisimman maan onnettomien virkanilkkien touhuista on tulossa.
Ei ole ihme että virkanilkit eivät välitä enää valehtelusta kiinni jäämisestä kun ei seurauksia ole ja laillisuusvalvojien mahdollisille moitteille vaan naureskellaan. Onhan se hyvä että apulaisoikeusasiamies tuo iloa muuten niin ankeaan virastoelämään mutta surullista on se että tekee itsestään pellen munattomalla toiminnallaan.

Tulen käyttämään perustuslain 12§:n minulle suomaa sanavapautta varsin voimakkaasti ja sille ei virkanilkit mahda mitään vaan paskaa tulee tuulettimeen torven täydeltä.

Toivon että lähetätte palautetta alla olevalla lomakkeella. Minä en vähästä säikähdä ja siksi lupaankin lukea kaikki palautteet housuuni paskomatta. Minä päätän palautteiden julkaisemisesta eikä päätökseen ole valitusoikeutta kenelläkään. 
Nimen ja yhteystietojen antaminen palautteen yhteydessä on palautteen antajan harkinnassa, en julkaise palautteen antajan yksityishenkilön henkilöllisyyttä enkä yhteystietoja.

Saapunut palaute

261029

Palaute 29.10.2026 

Hyvä sä!! Kela on tehnyt musta lakimies jp toimesta ilkivalta liite griminaalin. Kela on täysin sairas paikka nyt

Kiitos viestistä.

Kela on omituisten vätysten kerho joka koostuu enimmäkseen vasemman jalan saappaista joita terve järki on väistellyt koko heidän elinikänsä.

On se minuakin yrittänyt pelotella monella tavalla. Teki tästäkin sivustosta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle vuonna 2023. Tuli vuonna 2025 kysely asiasta tietosuojavaltuutetulta, vastasin siihen eikä asiasta ole kuulunut mitään sen jälkeen.

Jukka Helin yritti pelotella alkuvuodesta.  Ei pelota. Röyhkeys on rohkeutta suurempaa eikä Kela ole vastannut tekemääni hallintokanteluun. Jokaisella on oikeus munata itsensä haluamallaan tavalla.
Tilanne :: Onnellinen Maa 
Kohdat:
344. Kehotus lopettaa tarpeettomien tietopyyntöjen tekeminen 260212
353. Saapunut uhkauskirje ja hallintokantelu 260316

260926

Palaute 26.9.2026

Palautteen 260925 vastaukseen: Tekoäly vaikuttaa hallusinoineen huolella. Ks. Finlexistä KHO:2016:163 ja KHO:2020:137

Kiitos viestistä.

KHO:2016:163
https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-hallinto-oikeus/ennakkopaatokset/2016/163 

KHO:2020:137
https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-hallinto-oikeus/ennakkopaatokset/2020/137 

Noissa päätöksissä on kyse muotovirheestä, viranomaisen puutteellisesta selvityksestä ja perusteluista.

260925

Palaute 25.9.2026

Asiaan 432.: Kirjoitit, että KKO:n mukaan salassapidon selvittäminen ja peittäminen kuuluvat virka- ja neuvontavelvollisuuteen. <-- Mikä päätös/dnro?

Kiitos viestistä

Tuo on tekoälyn tekemää tekstiä joten pyysin sitä tarkentamaan sanomaansa.

Kysyin tekoälyltä:

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön mukaisesti asiakirjojen salassapidon selvittäminen ja peittäminen kuuluvat viranomaisen maksuttomaan virka- ja neuvontavelvollisuuteen, eikä siitä voida periä tuntiperusteista maksua. Koska asiakirjat on pyydetty sähköisesti, luovutuksen tulee julkisuuslain 34 §:n 1 momentin mukaan olla maksuton.

Tekoäly vastasi:

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) oikeuskäytännön ja julkisuuslain mukaisesti viranomainen ei pääsääntöisesti saa periä tuntiperusteista maksua asiakirjojen salassapidon selvittämisestä ja tietojen peittämisestä (anonymisoinnista).Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki) ja sitä koskevat oikeuskäytännöt tukevat esittämääsi tulkintaa seuraavin perustein:

1. Salassapidon selvittäminen on maksutonta virka- ja neuvontavelvollisuutta

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että salassa pidettävien tietojen selvittäminen, arviointi ja poistaminen asiakirjoista kuuluvat viranomaisen lakisääteisiin perustehtäviin ja neuvontavelvollisuuteen.

  • Tavanomaiseen asiakirjojen läpikäyntiin ja salassa pidettävien kohtien peittämiseen kuluvaa aikaa ei voida pitää julkisuuslain 34 §:n 4 momentissa tarkoitettuna "erityistoimenpiteitä vaativana tiedon esille hakemisena".
  • Viranomainen ei siten voi laskuttaa salassapidon arvioinnista tai mekaanisesta peittämistyöstä tuntiperusteista omakustannushintaa, ellei kyseessä ole poikkeuksellisen suuri ja monimutkainen aineisto, joka vaatii poikkeuksellisia tietoteknisiä tai manuaalisia hakutoimenpiteitä.

2. Sähköisen luovutuksen maksuttomuus

Julkisuuslain 34 §:n 1 momentin ja Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan tiedon antamisesta ei peritä maksua, kun sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse tai muulla sähköisellä menetelmällä.

  • Koska sähköisestä toimituksesta ei aiheudu viranomaiselle tulostus-, kopiointi- tai postituskuluja, toimituksen lähtökohtana on maksuttomuus.
  • Mikäli aineisto vaatii julkisuuslain 34 §:n 4 momentin mukaista poikkeuksellista erityishakua, viranomaisella on velvollisuus ilmoittaa mahdollisesta maksusta ja sen määräytymisperusteista tiedon pyytäjälle etukäteen ennen tietopyynnön toteuttamista


Kysyin vielä tekoälyltä: Löytyykö päätöksiä, diaarinumerot?  

Kyllä löytyy. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ja hallinto-oikeuksien oikeuskäytännössä on linjattu selkeästi, että salassapidon arviointi, asiakirjojen läpikäynti ja tietojen peittäminen (anonymisointi) kuuluvat viranomaisen maksuttomaan neuvonta- ja virkavelvollisuuteen.

Keskeisimmät päätökset ja niiden viitetiedot:

1. KHO 2016:163 (Diaarinumero: 3374/1/15) – Pääpäätös maksuttomuudesta

Tämä on tärkein ennakkopäätös salassapidon peittämistyön maksuttomuudesta.

  • Ratkaisu: KHO katsoi, että salassa pidettävien kohtien poistaminen ja peittäminen (ns. osajulkisuuden toteuttaminen) on viranomaisen lakisääteinen neuvonta- ja virkavelvollisuus.
  • Perustelu: Mekaanista tai tavanomaista salassapitoharkintaa ei voida pitää julkisuuslain 34 §:n 4 momentissa tarkoitettuna "erityistoimenpiteitä vaativana tiedon esille hakemisena". Työstä ei siksi saa periä tuntiperusteista maksua.

2. KHO:2020:137 (Diaarinumero: 4945/1/19) – Sähköinen toimitus ja laajuus

Tässä tapauksessa arvioitiin suuren asiakirjamäärän luovuttamista sähköisesti.

  • Ratkaisu: KHO linjasi, että pelkkä asiakirjojen suuri määrä tai salassapidon selvittämisen työläys ei automaattisesti oikeuta viranomaista perimään maksua, jos tiedot toimitetaan sähköisesti.
  • Perustelu: Jos tietopyyntö on yksilöity niin, että viranomainen löytää asiakirjat suoraan omasta järjestelmästään ilman poikkeuksellisia IT-hakuja, salassapidon arviointi on tehtävä maksutta virkatyönä.

3. Helsingin hallinto-oikeus 19.3.2021 (Päätösnumero: H1401/2021)

  • Ratkaisu: Hallinto-oikeus kumosi viranomaisen tekemän satojen eurojen laskun, joka oli perustettu salassa pidettävien henkilötietojen peittämiseen kuluneeseen työaikaan. Oikeus korosti KHO:n linjaa siitä, että peittämistyö on maksutonta neuvontaa.

Maksun vaatiminen tavanomaisen tietopyynnön toteuttamisesta voi olla petos ja/tai virkarikos. Molemmissa tapauksissa yritys on rangaistava. 

Minulla on tälläkin hetkellä 2 juttua Itä-Suomen hallinto-oikeudessa tuosta maksuasiasta, lupailivat päätöstä tänä vuonna. Julkaisen päätökset sitten kun ne ovat lainvoimaisia sivulla Kelan syntilista.

Nuo 2 keskeneräistä asiaa ovat:

334. Asiakirjapyyntö 251210
Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan Lasse Lehtosen kolme viimeisintä kululaskua, josta näkyy eritellyt maksutiedot eli mihin rahaa on käytetty, miten paljon ja milloin

 338. Asiakirjapyyntö 260119
Pyydän Kansaneläkelaitoksen johtajan Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman viisi viimeisintä kululaskua, josta näkyy eritellyt maksutiedot eli mihin rahaa on käytetty, miten paljon ja milloin.

Noissa asioissa Kela töppäsi kun antoi valitusosoituksen suoraan hallinto-oikeuteen, hallinto-oikeus palautti asiat takaisin Kelalle. Asioista olisi pitänyt ensin tehdä Kelalle oikaisuvaatimus ja vasta siitä olisi saanut valittaa hallinto-oikeuteen. Tein sitten ne oikaisuvaatimukset ja Kela teki päätökset molemmista asioista erikseen joista valitin sitten hallinto-oikeuteen. 

On se viisas epeli tuo tekoäly kun sitä voi käyttää avustajana mutta valtaa sille ei pidä antaa.

Julkisuuslaissa ei ole erikseen säädetty kieltäytymispäätöksen käsittelystä joten sovellettavaksi tulee hallintolaki. Hallintolaissa on viranomaisella selvittämisvelvollisuus ja perusteluvelvollisuus joiden perusteella pitää selvittää ja perustella salassapito ja kertoa ne seikat ja säännökset ja tuo kuuluu tehdä maksutta. 

Perusteluksi ei riitä se että kerrotaan että pyydetty asiakirja saattaa sisältää salassa pidettäviä kohtia vaan salassa pidon lainkohta ja asiaperuste pitää kertoa. Sitten vaaditaan maksua noiden salassa pidettävien kohtien etsimisestä. Jossain oikeusvaltiossa tuollainen perseily johtaisi virkarikoskäräjille.

Itä-Suomen hallinto-oikeus 9.12.2025 nro 2823/2025

Hallinto-oikeus katsoi tietopyynnön edellyttämä asiakirjojen esille haku, asiakirjojen määrä sekä niiden sisältämien henkilötunnusten ja siten peittämistä edellyttäneiden tietojen määrä huomioon ottaen, että asiakirjojen antaminen ei edellyttänyt julkisuuslain 34 §:n 4 momentin tarkoittamalla tavalla erityisiä toimenpiteitä. Tietopyynnössä oli siten ollut kyse tavanomaisesta tietopyynnöstä, minkä vuoksi hallinto-oikeus kumosi ja palautti asian kaupungin kaupunkirakennejohtajalle uudelleen käsiteltäväksi.



260919

Palaute 19.9.2026

Vastaus 260912: Päätösasiakirjan ovat allekirjoittaneet [nimi poistettu] (puolto) ja [nimi poistettu] (Allekirjoittaminen). Pyydän, että et julkaise nimiä.

Kiitos viestistä

En julkaise nimiä mutta asiakirjapyyntöäsi on käsitellyt eri henkilöt kun minun asiakirjapyyntöä. 

Perjantaina tuli hallinto-oikeudesta Kelan lausunnot ja vastinepyynnöt 3 eri valitukseeni. Kelan lausunnot oli samaa "kelasontaa" kun ennenkin. Julkaisen ne sitten kokonaan kun hallinto-oikeuden päätös on tullut. 
Olen tehnyt tekoälyn avustamana vastineet noihin lausuntoihin ja julkaisen ne myös sitten hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen Kelan syntilistalla. 

Sen verran tuosta liitteestä 10 kerron että Kela ilmoitti ensisijaisen salausperusteen ja muitakin perusteluja vasta nyt lausunnossaan joten päätöstä rasittaa vakava muotovirhe.
Lakiperusteluina oli julkisuuslain 24§ 1 momentin kohdat 25 ja 32. 
Lainkohta:
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1999/621#chp_6__sec_24 

Vastineessa kerron että:  
"Kela on lausunnossaan ilmoittanut ensimmäistä kertaa ne julkisuuslailliset (621/1999) salassapitoperusteet (24 §:n 1 momentin 25 ja 32 kohdat), joihin se vetoaa. Tämä vahvistaa valituksessa esitetyn väitteen: valituksenalainen päätös KELA/314/2026 on syntynyt vakavassa prosessivirheessä.

Hallintolain (434/2003) 44 §:n ja julkisuuslain 14 §:n 3 momentin mukainen perusteluvelvollisuus edellyttää, että sovellettavat lainkohdat ilmenevät itse päätöksestä, ei vasta kuukausia myöhemmin hallinto-oikeudelle annetusta lausunnosta. Viranomainen ei voi korjata päätöksen muotovirhettä takakäteen vastineessaan. Päätös on jo tällä perusteella kumottava lainvastaisena."

Ihme on ellei Kela saa tuosta "käkättimeen" pelkästään muotovirheen vuoksi. 


260912

Palaute 12.9.2026

VS:260911. Olin pyytänyt samaa asiakirjaa (liite 10). Sain valituskelpoisen päätöksen strategisen ohjauksen yksiköstä. Kuluriskin vuoksi en valittanut.

Kiitos viestistä.

Voisitko kertoa palautelomakkeessa päätöksen allekirjoittajan nimen? En julkaise sitä jos haluat pitää sen salassa vaikka ei se salainen ole.

Kelan strategisen ohjauksen yksikkö toimii suoraan pääjohtajan alaisuudessa ja vastaa Kelan strategisesta johtamisesta, kehittämisestä, talous- ja henkilöstöjohtamisesta sekä lainsäädännön kehittämisestä. Yksikköä johtaa strategiajohtaja Heli Korhola. https://www.kela.fi/strategisen-ohjauksen-yksikko 

260911

Palaute 11.9.2026

Viittaan Tilanne-listasi kohtaan 411: Minulle ilmoittivat myös salassapitoperusteen --> JulkL 6:24.1,25...

Kiitos viestistä.
Pyysitkö samaa asiakirjaa kun minä?
Vastasiko Sinulle Kai Ollikainen?
Antoiko valituskelpoisen päätöksen?

Lainkohta:
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1999/621#chp_6__sec_24 

"25)asiakirjat, jotka sisältävät tietoja sosiaalihuollon asiakkaasta tai työhallinnon henkilöasiakkaasta sekä tämän saamasta etuudesta tai tukitoimesta taikka sosiaalihuollon palvelusta tai työhallinnon henkilöasiakkaan palvelusta taikka tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta taikka tietoja henkilön seksuaalisesta käyttäytymisestä ja suuntautumisesta;"
Pelkkä lainkohta ei riitä perusteluksi vaan pitää olla myös asiakohtainen perustelu.

Minulle eivät ole vieläkään vastanneet lisätietopyyntöön 22.7.2026 eikä virheenkorjausvaatimukseen 23.7.2026, kohdat 394 ja 396. Tein valituksen hallinto-oikeuteen 14.8.2026, kaikki kolme asiaa samoilla perusteluilla mitä kohdassa 396 on.

Mielenkiinnolla odotan Kelan lausuntoa joka pitäisi tulla ihan lähiaikoina.

260909

Palaute 9.9.2026

Vinkki: Kokeile pyytää Kelalta sen OKV:lle antama selvitys ja mahdolliset liitteet asiassa OKV/1097/70/2025.

Kiitos vinkistä. Asiakirjapyyntö tehty.
https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/
Kohta 422. Asiakirjapyyntö 260909

260831

Päivämäärä

31.8.2026

Palaute

Saitko hallintopäätöksen asiassa 381. Vastaus asiakirjapyyntöön 260618, kohta 377? Mikä oli salassapitoperuste?

Vastaus

Kelan päätös löytyy kohdasta 392. Saapunut 2 päätöstä 260722, toinen päätös Päätös_314-2026_260716-2.pdf. Kela ei kerro ensisijaista salassapitoperustetta.

Tein lisätietopyynnön, kohta 394. Lisätietopyyntö 260722. Kela ei ole vastannut yhtään mitään.

Tein virheenkorjausvaatimuksen, kohta 396. Virheenkorjausvaatimus 260723. Kela ei ole vastannut virheenkorjausvaatimukseen yhtään mitään.

Tein 14.8.2026 valituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään. Mielenkiinnolla odotan Kelan lausuntoa asiaan johon varmaankin saan antaa vastineen mahdollisesti syksymmällä.

Tämä asia menee sitten pidemmän kaavan mukaan.

Tein 14.8.2026 kaksi muutakin valitusta hallinto-oikeuteen joten tällä hetkellä hallinto-oikeudessa on yhteensä kuusi juttua. Lisäksi on vielä ainakin yksi juttu tulossa, kohta 415. Oikaisuvaatimus 260826.



260819

Päivämäärä

19.8.2026

Palaute

Valita EU tasolle saakka!

Ei ole tarvetta valittaa EU tasolle kun hallinto-oikeus toimii ihan hyvin, nyt on 6 valitusta HaO:ssa joista varmaankin kaikista Kela saa "käkättimeen" ainakin osittain. Riskihän tuossa HaO:een valituksissa on, jos häviää eli päätös ei muutu yhtään niin se maksaa 310 €/laaki. 
Ongelma on siinä että Kelassa röyhkeys on rohkeutta suurempaa ja valituskelpoisia päätöksiä ei tehdä vaan jauhetaan kerta toisensa jälkeen jotain paskaa.  Oikeusasiamies on asettanut minulle "ad actan" eikä puutu Kelan perseilyyn millään tavalla. Jonkun muun pitäisi tehdä kanteluja ja kuka tahansa voisi niitä tehdä.

260803

Päivämäärä

3.8.2026

Palaute

MIKSI ET KIRJOITA MITÄÄN 4 ERI TYÖPAIKAN PAKKOHAKU VELVOITE PER KK? TÄMÄ ON TÄYSIN JÄRJETÖNTÄ JA RISTIRIIDASSA SUOMEN LAIN KANSSA.

En kirjoita siksi kun en tiedä asiasta mitään kun olen eläkkeellä joten minun ei tarvitse hakea työpaikkoja

260711

Päivämäärä

11.7.2026

Palaute

Hienoa tekstiä! Saanko linkittää sivusi 'Korruptio Suomessa'-FB-ryhmään? T: - Juha Hartikka - https://www.facebook.com/groups/912109550412100/ 

Hei
Ehdottomasti KYLLÄ saat linkittää.
Olen seurannut Uuden Suomen blogiasi jo kauan ja nyt liityin tuohon FB-ryhmään.
Voitaisi tehdä yhteistyötä korruptiota vastaan. Minun tapani on toimia anonyyminä mutta se ei ole este vaikka tapaamiselle kuten ei välimatkakaan. 
POHJOIS-KARJALASTA KAJAHTAA!!

260625

Päivämäärä

25.6.2026

Palaute

miten on näin vaikeaa vaan laittaa ne 4 työhakemusta kerran kuussa :DDDD

Enpä tiedä kun minun ei tarvitse laittaa työhakemuksia.

250524

Päivämäärä
 24.5.2025 
Palaute

anna ihmisten olla "mister sananvapaus"

Tai mitä?
Kovasti asia näyttää painavan mieltäsi lauantaiaamuna klo 5:48.

240929

Päivämäärä:
29.9.2024
Palaute

Laita toimihenkilöiden palkkatietoihin myös henkilöiden mahdollisesti tiedossa oleva puoluetausta :-)

Kiitos palautteesta!

Puoluetausta ei ole tiedossa. Pääjohtaja on perinteisesti ollut kepulainen. 
Mielelläni julkaisin myös henkilöiden koulutus- ja työkokemustiedot mutta Kela ei anna niitä eikä niitä löydy netistä mistään muualtakaan. Osaamistahan ei monellakaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juuri ole eikä monellakaan edes järjen hiventäkään ainakaan niin paljoa että ansaitsisi viisinumeroisen kuukausipalkan.

240717

Päivämäärä:
17.07.2024
Palaute:

klo 12:30, ip-osoitteen viimeinen numero 136

Erityislapsen tuomioistuimen päätökset koulukuljetukseen kumottu kunnanjohtajan toimesta.
Kunnianloukkauksesta lapselle vielä 10 000e maksettavaa.

klo 12:31, ip-osoitteen viimeinen numero 136

Hienoa työtä, suomesta pitää saada oikeusvaltio kleptoratian sijaan.

klo 14:16, ip-osoitteen viimeinen numero 136

On todella hyvä että tietoa jaetaan laajasta virkamiesrikollisuudesta. Ei tulisi totuus järkytyksenä jota harva kestää.

Kiitos palautteesta!

Ilmeisesti tämä liittyy asiaan

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18555324/koululaisen-tapon-yritys

En tunne tapausta tarkemmin mutta mielestäni julkisuus tekisi hyvää asialle. Laitan tämänkin sivusto päivityksistä sähköpostia säännöllisesti seuraaville tahoille:

Perustuslakivaliokunta
Oikeuskanslerinvirasto
Eduskunnan oikeusasiamies
Suomen Tietotoimisto
Iltalehti
Iltasanomat
YLE (MOT)
MTV
Alibi
PilkunViilaajaPro

Kelan johtoryhmä ja 'asianosaiset' toimihenkilöt

Muut valitsemani tahot

Kaikki ym. tahot ovat kun kusi sukassa eikä sieltä edes lirinää kuulu viranomaisten lakisääteisiä vastaanottokuittauksia lukuun ottamatta.

Vallan väärinkäyttöön liittyy usein myös korruptiota. Korruptioon kuuluu olennaisesti puuttumattomuus ja seuraamuksettomuus. Julkisia tietoja salataan, kieltäydytään eturistiriitojen arvioinnista ja valvonnasta. Totuusrajoitteisten virkanilkkien määrä on todella suuri ja vielä suurempi on niiden hölmöjen joukko jotka heitä uskovat yhtään kyseenalaistamatta heidän täysin järjettömiäkään väitteitä.

klo 15:37, ip-osoitteen viimeinen numero 2

Ei viranomaisten lakia tarvitse noudattaa, lehdistöön tuodaan aika ajoin tarinoita jolla yritetään uskotella että laillisuusvalvontaa on.

Kiitos palautteesta!

Tuo on totta, milloin tähän on päädytty?

Tein ensimmäisen kantelun Oikeusasiamiehelle vuonna 2014 ja silloin asioihin puututtiin. Oikeuskanslerille kantelin vuosina 2017, 2018 ja 2020, silloin vielä laillisuusvalvonta toimi.

https://onnellinen-maa.webnode.fi/kelan-syntilista/

Hallinto-oikeudessa viimeksi Kela sai pataan vuonna 2022, toivottavasti tuo vielä toimii, siellä on helmikuussa tehty valitus käsittelyssä.

Olen todella huolissani asioiden kehittymisestä ja muidenkin pitäisi olla mutta jotkut pilkkaa ja suurin osa on hiljaa.

240425

Päivämäärä:

25.04.2024 13:51

Palaute:

Laitoin omille sivuilleni linkin sivuillesi. Käyn itse hieman laajempaa taistelua. Vastapuolina mm. poliisi ja oikeuslaitos. 

www.viilaaja.pro

Kiitos palautteesta!

Linkki sivuillesi on ollut selaimessani jo kauan ja laitoin sen tuonne Tilanne-sivulle.

Minäkään en pelkää poliisia enkä oikeuslaitosta ja hyvin olen noiden kanssa pärjännyt kuten muidenkin viranomaisten.

Kela ei varsinaisesti ole edes vastapuoli vaan surkea persläpi joka kerjää jatkuvasti itselleen harmeja ja ikävyyksiä laittomalla toiminnallaan mahdollistamalla kuitenkin tällaisen eläkeukon hyvän ja ilmaisen ajasta ja paikasta riippumattoman joka sään harrastuksen. Peli on raakaa ja taatusti epärehellistä.

240425

Päivämäärä:

25.04.2024 13:49

Palaute:

Hienoa ja rohkeaa toimintaa!

Kiitos palautteesta!

En ole arkalasta kotoisin ja en säästele sanan säilää

.

240112

Päivämäärä:

12.01.2024 17:07

Palaute:

Kelan etuuskäsittelijä kävelee ns. hoitavan ylilääkärin ylitse, sairauspäiväraha hylätty. Valitus parhaillaan käsiteltävänä SAMU:ssa.

Kiitos palautteesta!

Tyypillinen seuraus siitä kun virkavastuu ei käytännössä toimi ollenkaan. Virkanilkki saa puhua niin paskaa kun osaa ilman seurauksia. SAMU on Kelan perskärpänen joka siunaa virkanilkkien virheet ja yrittää estää tai ainakin viivyttää oikeuden toteutumista. Voi olla että joudut valittamaan vielä vakuutusoikeuteen.

Tsemppiä!!

240112

Päivämäärä:

12.01.2024 12:17

Palaute:

Hei. Kela katkaisi itseltäni kaiken sosiaaliturvan. Ylilääkäri kirjoitti sairaslomaa, kela tosin hylkää näppärästi kaikki hakemukset.

Kiitos palautteesta!

Tuohon ei ole painokelpoista sanottavaa

.

231001

Päivämäärä:

01.10.2023 21:10

Palaute:

Teet hienoa ja tärkeää työtä, kiitos sinulle. Itsellä on tämä sama harrastus, ollut jo monta vuotta. Joka kerta olen voittanut.

Kiitos palautteesta!

Hyvä että on muitakin "meikäläisiä". Voitaisi tehdä yhteistyötä ja laittaa perseilevät virkanilkit tosi ahtaalle.

Olen joskus jopa haaveillut yhdistyksen perustamisesta mutta se ei ole välttämätöntä ainakaan vielä. Ainakin julkisen rahoituksen saanti olisi varsin vaikeaa tuollaiselle yhdistykselle.


230520

Päivämäärä:

20.05.2023 15:49

Palaute:

Tutkintapyyntö Poliisille? Virka-aseman väärinkäyttö?

Kiitos palautteesta!

Kyllä tuossa mahdollisesti alkaa virkarikoksen tunnusmerkit täyttyä. Yksittäistapauksena nuo teot on vähäisiä eikä konkreettista vahinkoa ole mutta nyt alkaa olla Kela-paskiaisen syntilista sen verran pitkä että syytekynnys saattaa hyvinkin ylittyä.

Ihmettelen vieläkin laillisuusvalvojien puuttumattomuutta asiaan. Katsotaan nyt mitä teen, minulle tämä on eläkeläisukon mukava harrastus mutta voi jatkossa joillekin olla todella vakava asia.

Apulaisoikeusasiamiehen sokeus virkamiesten perseilylle ja valehtelulle johti Onnellinen Maa sivuston perustamiseen. Paljon lisää juttuja maailman onnellisimman maan onnettomien virkanilkkien touhuista on tulossa.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita